maanantai 18. kesäkuuta 2012
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Arki rullaa, sato tai ei.
Viimeisintä viikkoa ollaankin pidelty sadekelissä. Eilen iltapäivällä meinasi kunnon tuulenpuuska viedä mukanaan kun hammasta purren sotkettiin polkupyörillä Matheson roadia pitkin tallille. Tänä aamuna satiin vettä niskaan oikein kunnolla. Nyt onkin odotettavissa muutamaksi seuraavaksi päiväksi lisää syys / talvisäätä, sadetta ja kurjuutta. Pienenpieni toivonpilkahdus on kuitenkin olemassa, että vajaan viikon kuluttua saataisiin taas nautiskella aurinkoisesta kelistä. Wait and see, kuulemani mukaan sääennusteet täällä harvemmin pitävät paikkaansa kovin tarkasti. Mutta se on ainakin varmaa, että vettä sataa ainakin seuraavat kolme päivää! Vaatteiden kuivaaminen voi jossain vaiheessa muodostua ongelmalliseksi viileähkön ja hieman kostean sisäilman takia. Ja kun Aussit on näköjään yhtä taitavia talonrakentajia kuin Uuden-Seelannin mestaarit, niin kyllähän täällä tuuli ulvoo nurkissa!
Torstaina tapahtui asunnonvaihdos edellisen kämpän viereiselle kadunpätkälle. Tällähetkellä täällä meidän mökissä asustaa viisi henkilöä, joten vuokrakin muodostuu kohtuulliseksi. Täällä Ascotissa vuokrattavat talot ovat usein suuria ja vuokrat melko kalliita, joten kimppa-asuminen on hyvinkin järkevä ratkaisu. Ja hyvin täällä ollaan viihdytty. Toivottavasti oli viimeinen muutto, kun on tuota tavaraa alkanut jo kertyä hyvää vauhtia hurjan pitkän neljän viikon asumisen jälkeen. Sitten mietitään muutaman kuukauden kuluttua, että millä jättiläiskontilla kaikki vaatteet ja roinat saadaan raahattua vielä Suomeen!
Töissä on arki, mutta ei onneksi säätä lukuunottamatta harmaata. Mukavien työkavereiden lisäksi värikkäät hevospersoonat osaavat tuoda itseään eri tyylein, mutta aina hyvin taitavasti esille ja lisätä räiskyvää riemua päivään kuin päivään. Työpaikallani asustavat luultavasti koko Ascotin parhaimmat hevoskaverit, Filly ja Geld. Tämän parivaljakon syvä ystävyys on saanut jo läheisriippuvuuden kaltaisia piirteitä: kukaan toinen kaveri ei vain kelpaa. Geld ja Filly - the Inseparable. Heidät treenataan, hoidetaan ja kuljetetaan yhdessä ja jos jokin edellisistä ei toteudu, iskee paniikki ja tulee parku. Jos ystävä katoaa näköpiiristä, tai laukkaradan katosten "ringissä" ajautuu liian kauas, ei ole pienen hevosen hyvä. Tilannetta korjataan ja ystävää etsitään mm. silmittömän paniikkiperuutuksen avulla tai lyömällä yksinkertaisesti jarrut lukkoon samalla hätäisesti ikävää hirnuen. Nämä hevoset opin tunnistamaan ensimmäisten joukossa, kun ne kerran yritin toisistaan vahingossa erottaa. Kotona tallilla erityisesti Geld on hyvin avulias hiustenlaitossa ja muutenkin aktiivinen kaikissa kivoissa leikkimisjutuissa. Suosikkileluihin kuuluvat oranssi liikennetötterö sekä jalkapallo, joilla leikitään ahkerasti :) Mukana menossa on koko joukko ylenpalttisen herkkänahkaisia otuksia joiden tasapainoinen sielunelämä tuntuu roikkuvan hiuskarvan varassa. Kaikesta kilinästä huolimatta on ne silti aika kivoja tyyppejä, eipä ainakaan käy tylsäksi tämä duuni!
Tästä kirjoituksesta kuvat valitettavasti puuttuvat, koska niitä ei ole vielä olemassa. Seuraavassa päivityksessä pitäisi jo olla myös jonkin sortin kuvitusta :)
Auringonlasku Swan Riverin rannalla.. Niitä aurinkoisia päiviä odotellen! Kuva: Kaisa Hyvönen |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)